Otto Virtanen harvalukuiseen suomalaisjoukkoon
Otto Virtanen on ensi kertaa noussut tenniksen maailmanlistalla 100 parhaan joukkoon. Hänen sijoituksensa ATP-rankingissa on nyt 96:s.
Virtasen kausi on kulkenut mukavasti. Hän on yltänyt pääsarjaan Wimbledonissa sekä US Openissa. Hän on voittanut myös kolme ATP-haastajaturnausta.
Virtanen myös tienaa mukavasti. Hän on tänä vuonna ansainnut jo noin 440 000 euroa.
Virtanen on historian seitsemäs maailmanlistalla 100 parhaan joukkoon yltänyt Suomea edustava pelaaja.
Suomalaisten kaikkien aikojen ennätystä pitää hallussaan Jarkko Nieminen, joka vuonna 2006 oli sijalla 13.
Emil Ruusuvuoren sijoitus oli viime vuonna 37:s. 1990-luvun alun tähdistä Veli Paloheimo oli parhaimmillaan 48:s (1990) ja Aki Rahunen 57:s (1990).
Uuno Turhapuro-elokuvassakin esiintynyt Olli Rahnasto oli maailmanlistalla parhaimmillaan 88:s (1989). Leo Palinin uran huippusijoitus oli 92:s vuonna 1982.
LUE MYÖS:
- Tenniksen jättirahojen turnaus siirrettiin yllättäen – taustalla vakava kriisi
- Kymmenen ottelupalloa tarvittiin – Aryna Sabalenka kaatui hurjassa trillerissä
- Tenniksen rakastettu showmies lopetti uransa – virallinen vahvistus yllätti monet
- Otto Virtanen iski, kun sillä oli eniten merkitystä – vakuuttava voitto ranskassa
- Rafael Nadal pysähtyi katsomaan menneeseen – uusi kirja herätti tunteita
- Viimein se tapahtui – onko tässä jättiyllättäjän uran käännekohta?
- Yhdeksän voiton putki Shanghaissa murskaksi – espanjalaistähden hurja taistelu palkittiin
- Nilkkavaivasta kärsinyt Alexander Zverev selvisi hurjasta trilleristä Shanghaissa
- Huippulupaus otsikoiden ulkopuolelta pysäytti Jakub Mensikin – tekee hurjaa nousua
- Hurja tuhkimotarina sai karun päätöksen – hallitseva mestari jäi täysin jyrän alle Shanghaissa