Andy Murray vahvisti – ura loppuu
Kuva: Andy Murray harjoittelee Pariisissa (AOP)
Skotlannin tennislegenda Andy Murray vahvistaa X-palvelussa lopettavansa uransa elokuussa.
Murray on parhaillaan Pariisissa valmistautumassa olympialaisiin. Hän osallistuu Pariisissa nelinpeliin veljensä Jamien kanssa.
– Saavuin Pariisiin viimeiseen tennisturnaukseeni. Kilpaileminen Britannian puolesta ovat tuoneet ikimuistoisimpia viikkoja uralleni ja olen äärimmäisen ylpeä, että voin päättää urani sellaisissa merkeissä, Murray kommentoi,
Olympiakisoihin Murray osallistuu viidettä kertaa. Hän on voittanut kaksinpelin kultaa Lontoossa 2012 sekä Rio de Janeirossa 2016.
Lontoon olympialaisissa Murray voitti myös sekanelinpelin hopeaa.
LUE MYÖS:
- Tenniksen jättirahojen turnaus siirrettiin yllättäen – taustalla vakava kriisi
- Kymmenen ottelupalloa tarvittiin – Aryna Sabalenka kaatui hurjassa trillerissä
- Tenniksen rakastettu showmies lopetti uransa – virallinen vahvistus yllätti monet
- Otto Virtanen iski, kun sillä oli eniten merkitystä – vakuuttava voitto ranskassa
- Rafael Nadal pysähtyi katsomaan menneeseen – uusi kirja herätti tunteita
- Viimein se tapahtui – onko tässä jättiyllättäjän uran käännekohta?
- Yhdeksän voiton putki Shanghaissa murskaksi – espanjalaistähden hurja taistelu palkittiin
- Nilkkavaivasta kärsinyt Alexander Zverev selvisi hurjasta trilleristä Shanghaissa
- Huippulupaus otsikoiden ulkopuolelta pysäytti Jakub Mensikin – tekee hurjaa nousua
- Hurja tuhkimotarina sai karun päätöksen – hallitseva mestari jäi täysin jyrän alle Shanghaissa