Emil Ruusuvuoren ottelu keskeytettiin
Kuva: All Over Press
Wimbledonin tennisturnauksessa Emil Ruusuvuori aloitti urakkansa kaksinpelissä tiistaina. Ruusuvuoren ja Mackenzie McDonaldin ottelua ei ehditty viemään läpi kuitenkaan tiistaina.
Ottelu alkoi epävakaiden sääolojen jälkeen vasta kello 18 jälkeen. Pimeän tultua ottelu keskeytettiin, kun pelattiin kolmatta erää.
Ruusuvuori voitti ensimmäisen erän 7-6 katkaisupelin päätyttyä hänen edukseen 8-6. McDonald voitti toisen erän 6-4 ja kolmannen 7-5.
Neljättä erää Ruusuvuori johtaa 4-3. Niistä lukemista jatketaan keskiviikkona.
Otto Virtanen on jo selvittänyt tiensä toiselle kierrokselle. Hän kukisti avausottelussaan maanantaina Max Purcellin suoraan kolmessa erässä.
LUE MYÖS:
- Tenniksen jättirahojen turnaus siirrettiin yllättäen – taustalla vakava kriisi
- Kymmenen ottelupalloa tarvittiin – Aryna Sabalenka kaatui hurjassa trillerissä
- Tenniksen rakastettu showmies lopetti uransa – virallinen vahvistus yllätti monet
- Otto Virtanen iski, kun sillä oli eniten merkitystä – vakuuttava voitto ranskassa
- Rafael Nadal pysähtyi katsomaan menneeseen – uusi kirja herätti tunteita
- Viimein se tapahtui – onko tässä jättiyllättäjän uran käännekohta?
- Yhdeksän voiton putki Shanghaissa murskaksi – espanjalaistähden hurja taistelu palkittiin
- Nilkkavaivasta kärsinyt Alexander Zverev selvisi hurjasta trilleristä Shanghaissa
- Huippulupaus otsikoiden ulkopuolelta pysäytti Jakub Mensikin – tekee hurjaa nousua
- Hurja tuhkimotarina sai karun päätöksen – hallitseva mestari jäi täysin jyrän alle Shanghaissa