Maailmanlistan ex-ykköselle iloinen yllätys
Takavuosina maailman kärjessä porskuttanut tanskalaispelaaja Caroline Wozniacki on yllättäen saanut villin kortin Pariisin olympialaisten kaksinpeliin.
Maailmanlistalla ykkösenä 2010 ollut Wozniacki teki paluun huipputennikseen viime kesänä. Hän on maailmanlistalla vasta sijalla 117, mutta kansainvälinen tennisliitto ITF myönsi hänelle osallistumisoikeuden olympialaisten kaksinpeliin.
Wozniacki tulee pelaamaan olympialaisissa jo neljättä kertaa. Hän oli aiemmin mukana Pekingissä 2008, Lontoossa 2012 ja Rio de Janeirossa 2016, mutta ei voittanut mitalia, vaikka silloin suosikkeihin lukeutuikin.
Nyt Wozniacki ei lukeudu todellakaan mitalisuosikkeihin. Olisi jo yllättävää, jos hän etenisi olympiakisoissa toiselle kierrokselle.
Wozniacki haluaisi osallistua Pariisin olympialaisissa myös sekanelinpeliin. Hän osallistuisi siihen Holger Runen kanssa.
Wozniacki, 33, kärsi viime vuosikymmenen lopulla terveysongelmista. Hän kuitenkin toipui ja teki 2023 paluun ammattilaistenniksen pariin. Huipulle hän ei ole kuitenkaan noussut.
LUE MYÖS:
- Tenniksen jättirahojen turnaus siirrettiin yllättäen – taustalla vakava kriisi
- Kymmenen ottelupalloa tarvittiin – Aryna Sabalenka kaatui hurjassa trillerissä
- Tenniksen rakastettu showmies lopetti uransa – virallinen vahvistus yllätti monet
- Otto Virtanen iski, kun sillä oli eniten merkitystä – vakuuttava voitto ranskassa
- Rafael Nadal pysähtyi katsomaan menneeseen – uusi kirja herätti tunteita
- Viimein se tapahtui – onko tässä jättiyllättäjän uran käännekohta?
- Yhdeksän voiton putki Shanghaissa murskaksi – espanjalaistähden hurja taistelu palkittiin
- Nilkkavaivasta kärsinyt Alexander Zverev selvisi hurjasta trilleristä Shanghaissa
- Huippulupaus otsikoiden ulkopuolelta pysäytti Jakub Mensikin – tekee hurjaa nousua
- Hurja tuhkimotarina sai karun päätöksen – hallitseva mestari jäi täysin jyrän alle Shanghaissa