Emil Ruusuvuori aloittaa Ranskan avoimissa maanantaina – ”On ollut vaikeaa”
Tänään sunnuntaina alkaa kauden toisen Grand Slam -turnauksen, Ranskan avointen, pääsarja.
Suomalaisista kaksinpelissä nähdään Emil Ruusuvuori, jonka avauskierroksen ottelu on luvassa maanantaina. Kahtena edellisenä vuotena Ruusuvuori on yltänyt Roland Garrosissa toiselle kierrokselle.
Nyt Ruusuvuoren ensimmäinen vastustaja on eteläkorealainen Kwon Soon-woo (ATP-491). Parhaimmillaan Kwon on ollut maailmanlistalla 52:s. Hän on voittanut urallaan kaksi ATP-turnausta. Kwon on tehnyt viime aikoina paluuta hankalan olkapäävamman jäljiltä.
– Hän saa palloon hyvin vauhtia. Luvassa on vauhdikas ja kovatempoinen ottelu. En ole häntä vastaan pelannut, mutta olemme kyllä yhdessä treenanneet, Ruusuvuori sanoi Tennisliiton mukaan.
Ruusuvuoren omakaan valmistautuminen ei ole mennyt parhaalla mahdollisella tavalla. Vuosi alkoi hyvin, mutta sitten alkoivat ongelmat.
– Tuli vielä sairastelut päälle ennen kevään Masters-kisoja Yhdysvalloissa. Ja selkävaiva palasi alustan vaihdon yhteydessä, kun piti siirtyä pelaamaan massalle. Alustojen vaihdot ovat sellainen asia mihin tulee tulevaisuudessa kiinnittää huomiota jatkuvasti, Ruusuvuori sanoi.
– Suunta on oikea, mutta on ollut vaikeaa selkävaivan ja sairasteluiden johdosta. Viime viikon varotoimenpiteenä tehdyn vetäytymisen jälkeen olen päässyt treenaamaan täällä Pariisissa.
– On tässä töitä tehtävä, että pääsee takaisin siihen vireeseen missä olin ja minne haluan. Mutta nyt ei ole kipuja.
Ruusuvuori pelaa Ranskan avoimissa myös nelinpelin yhdessä unkarilaisen Marton Fucsovicin kanssa. Miesten nelinpelissä on mukana myös Harri Heliövaara parinsa Henry Pattenin kanssa.
LUE MYÖS
- Rafael Jodarin kohutemppu puhutti maailmalla – nyt tuli anteeksipyyntö
- Finaali kutsuu! Suomalaiskaksikko jyräsi yhdysvaltalaiset tieltään
- Poikkeuksellinen tuomio tenniksessä – pelikieltoa vuoteen 2050 asti
- Espanjalaislegenda aloittaa uuden luvun – tähtipelaaja saamassa huippuvalmentajan?
- Otto Virtasen vahva syöttö ei riittänyt – karvas tappio Ranskassa
- Daniil Medvedev lähetti kovan viestin kilpailijoilleen – ATP-finaalien viimeiset paikat käy kuumana
- Tenniksen jättirahojen turnaus siirrettiin yllättäen – taustalla vakava kriisi
- Kymmenen ottelupalloa tarvittiin – Aryna Sabalenka kaatui hurjassa trillerissä
- Tenniksen rakastettu showmies lopetti uransa – virallinen vahvistus yllätti monet
- Otto Virtanen iski, kun sillä oli eniten merkitystä – vakuuttava voitto ranskassa