Jannik Sinner hämmästyttävän ylivoimainen mestari
Italialainen Jannik Sinner on voittanut Australian avointen kaksinpelimestaruuden toista kertaa peräkkäin.
Loppuottelussa sunnuntaina Sinner päihitti saksalaisen Alexander Zverevin suoraan kolmessa erässä. Eränumerot olivat 6-3, 7-6, 6-3.
Sinnerin ylivoimasta kertoi fakta, ettei Zverev saanut ottelussa yhtään syötönmurtoa. Ottelun jälkeen Sinner tuuletti varsin viileästi ylivoimaisen oloisena. Zverev taas laittoi päänsä painuksiin pettymystään yhtään peittelemättä.
Zverev oli pelannut vahvan turnauksen ennen finaalia. Sinneriä vastaan hänellä ei ollut kuitenkaan mitään jakoa, mikä oli finaalissa yllätys, vaikka Sinner selkeä suosikki loppuottelussa olikin.
Sinner on maailmanlistalla ykkösenä ja Zverev kakkosena. He olivat Australian avointen kaksi selkeästi parasta pelaajaa.
Australian avointen jälkeen Sinner joutuu jännittämään, saako hän pelikieltoa viime vuoden dopingkärystään. Sinner selitteli, että kiellettyä klostebol-ainetta joutui hänen elimistöönsä haavanhoidosta ja selitys meni ensin läpi. Kansainvälinen antidopingjärjestö Wada haluaa kuitenkin tutkia tapauksen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Harri Heliövaaran kaudelle hyvä alku
- Emil Ruusuvuori jatkoi Suomen synkkää tennisviikkoa
- Otto Virtaselle järkyttävä pettymys
- Otto Virtanen aloittaa Australian avoimissa karsinnoista
- Daniil Medvedeville parempi alku vuoteen
- Aryna Sabalenkan vuodelle vakuuttava avaus
- Nyt oli liian kova vastus Ella Haavistolle
- Ella Haavisto on mukana välierissä
- Emil Ruusuvuori jää turnauksista pois
- Ella Haavisto jatkoi vahvoja otteitaan