Harri Heliövaara päivitti tilannettaan – pääsi pois
Harri Heliövaara kertoi keskiviikkoaamuna blogissaan päässeensä perheensä kanssa pois Dubaista.
Tiistaina Heliövaara yritti turhaan Dubaista Omanin Muscatiin, josta olisi päässyt lennolle Eurooppaan. Rajamuodollisuudet Arabemiraattien liitosta Omaniin veivät liikaa aikaa ja varmempaa oli palata Dubaihin.
Sitten keskiviikkoaamuna Heliövaara kertoi tilanteestaan blogissaan seuraavasti:
”Saatiin heti blogikirjoituksen jälkeen liput aamuyön lennolle Milanoon ja ollaan nyt Dubain lentokentällä sormet ristissä, että päästään kotiin”.
”Pääsimme lennolle Milanoon, ja olemme tätä kirjoittaessa Italian ilmatilassa. Suomeen päästään näillä näkymin keskiviikkoiltana”.
Heliövaara ja Henry Patten voittivat Dubain ATP-turnauksen viime lauantaina. Yhdysvallat ja Israel olivat samana päivänä aloittaneet sotatoimet Irania vastaan. Iran teki ohjusiskuja Dubaihin ja Arabiemiraattien ilmatila suljettiin, joten monet jäivät Dubaihin jumiin.
Heliövaaran ja Pattenin pitäisi pelata tällä viikolla Yhdysvalloissa Indian Wellsissä alkavassa Masters-turnauksessa.
Tätä asiaa Heliövaara kommentoi tiistai-iltana seuraavasti:
”Tässä vaiheessa Indian Wellsin kisaan ehtiminen on toissijaista, enemmän keskitytään siihen, että pysytään turvassa ja löydetään jossain vaiheessa tie kotiin. Eiköhän sekin ennemmin tai myöhemmin onnistu”.
LUE MYÖS:
- Tenniksen jättirahojen turnaus siirrettiin yllättäen – taustalla vakava kriisi
- Kymmenen ottelupalloa tarvittiin – Aryna Sabalenka kaatui hurjassa trillerissä
- Tenniksen rakastettu showmies lopetti uransa – virallinen vahvistus yllätti monet
- Otto Virtanen iski, kun sillä oli eniten merkitystä – vakuuttava voitto ranskassa
- Rafael Nadal pysähtyi katsomaan menneeseen – uusi kirja herätti tunteita
- Viimein se tapahtui – onko tässä jättiyllättäjän uran käännekohta?
- Yhdeksän voiton putki Shanghaissa murskaksi – espanjalaistähden hurja taistelu palkittiin
- Nilkkavaivasta kärsinyt Alexander Zverev selvisi hurjasta trilleristä Shanghaissa
- Huippulupaus otsikoiden ulkopuolelta pysäytti Jakub Mensikin – tekee hurjaa nousua
- Hurja tuhkimotarina sai karun päätöksen – hallitseva mestari jäi täysin jyrän alle Shanghaissa