Miljoonat seurasivat, kun Roger Federer teki jotain täysin poikkeuksellista
Tennislegenda Roger Federer nähtiin perjantaina poikkeuksellisessa tapahtumassa Kiinan Shenzhenissä, jossa sveitsiläinen pelasi näytösottelua veden päälle rakennetulla kelluvalla tenniskentällä.
Shenzhen Talent Parkiin rakennettu erikoiskenttä keräsi paikalle tuhansia katsojia seuraamaan yhtä kaikkien aikojen menestyneimmistä tennispelaajista.
Kahdeksankertainen Wimbledon-voittaja pelasi muun muassa 18-vuotiaan kiinalaispelaajan Fa Wangin kanssa sekä paikallisten junioreiden Xinya Xiaon, Siyan Jiangin ja Zixi Yangin seurassa.
Tapahtuma herätti valtavaa kiinnostusta myös verkossa. Suoraa lähetystä seurasi peräti 9,6 miljoonaa katsojaa, kun Federer tarjoili yleisölle näyttävän elämyksen veden päälle rakennetulla kentällä.
Federer kertoi tapahtuman herättäneen hänessä muistoja omasta nuoruudestaan.
– Kun olin lapsi Baselissa, tennis oli minulle vain suuri unelma ja puinen maila. Pelaaminen kelluvalla kentällä muistutti minua siitä, miksi tämä laji on niin erityinen, Federer sanoi.
Tapahtumassa nähtiin myös tunteikkaita hetkiä, kun fanit pääsivät tapaamaan idolinsa. Federer jakoi nimikirjoituksia ja poseerasi yhteiskuvissa fanien kanssa.
Harvoin tennismaailmassa nähdään yhtä näyttävää spektaakkelia, mutta tällä kertaa Federer onnistui jälleen yllättämään faninsa tavalla, joka keräsi miljoonien katseet ympäri maailmaa.
Julkaisuun tästä.
LUE MYÖS:
- Historiallinen puolalaiskohtaaminen päättyi jättiyllätykseen
- Historiallinen finaali varmistui – superstara pysäytti Daniil Medvedevin Shanghaissa
- Oskari Paldanius nousi kuilun partaalta finaaliin Egyptissä
- Finaalissa täydellinen tyrmäys – suomalaispari juhli sensaatiomaista mestaruutta Italiassa
- Miljoonat seurasivat, kun Roger Federer teki jotain täysin poikkeuksellista
- Novak Djokovicin 15 vuoden tauko ohi – seuraava tavoite on selvä
- Rafael Jodarin kohutemppu puhutti maailmalla – nyt tuli anteeksipyyntö
- Finaali kutsuu! Suomalaiskaksikko jyräsi yhdysvaltalaiset tieltään
- Poikkeuksellinen tuomio tenniksessä – pelikieltoa vuoteen 2050 asti
- Espanjalaislegenda aloittaa uuden luvun – tähtipelaaja saamassa huippuvalmentajan?