Iga Swiatek koki tylyn tappion

Maailmanlistan ykkösenä oleva puolalainen Iga Swiatek ei yltänyt välieriin US Openissa.
Swiatek hävisi puolivälieräottelussa yhdysvaltalaiselle Jessica Pegulalle suoraan kahdessa erässä. Turnauksessa kuudenneksi sijoitettu Pegula voitti ensimmäisen erän 6-2 ja toisen 6-4.
Pegula on pelannut vahvasti, mutta yllättävää oli, kuinka hakusessa Swiatekin peli häntä vastaan oli. Aiemmissa otteluissaan Swiatek oli pelannut vakuuttavasti.
Pegula kohtaa torstaina välieräottelussa Tshekin Karolina Muchovan. Toisessa välierässä Yhdysvaltain Emma Navarro pelaa Valko-Venäjän Aryna Sabalenkaa vastaan.
Dopingkärystä kuin koira veräjästä selviytynyt maailmanlistan ykkönen, Italian Jannik Sinner eteni välieriin. Hän kaatoi venäläisen Daniil Medvedevin neljä erää kestäneessä taistossa eränumeroiden ottelussa oltua 6-2, 1-6, 6-1, 6-4.
Sinner kohtaa välieräottelussa brittiläisen Jack Draperin. Hän pehmitti puolivälieräottelussa australialaisen Alex De Minaurin kolmessa erässä pelein 6-3, 7-5, 6-2.
Toisessa välieräottelussa vastakkain ovat yhdysvaltaiset Taylor Fritz ja Frances Tiafoe. Miesten välierät pelataan perjantaina ja finaali sunnuntaina.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Clarissa Blomqvist juhlii mestaruutta
- Clarissa Blomqvist upeasti finaaliin
- Harri Heliövaara jatkoon Torontossa
- Wimbledon-finalistin ura päättyi
- Ella Haaviston taistelu ei riittänyt
- Vain yksi suomalainen jatkoon Savitaipaleella
- Eero Vasan tiukka taisto ei riittänyt
- Suomalaisille tylyä kyytiä Savitaipaleen karsinnoissa
- Eero Vasa komeasti pääsarjaan
- Suomalaisille hienoja tennisvoittoja