Rafael Nadalin pelit ovat olympialaisissa ohi
Espanjan tähtipelaajien Carlos Alcarazin ja Rafael Nadalin paukut eivät riittäneet Pariisin olympialaisten tennisturnauksessa kuin puolivälieriin saakka.
Alcaraz ja Nadal hävisivät Yhdysvaltain Adam Krajiceckille ja Rajeev Ramille suorana kahdessa erässä. Ensimmäisen erän Krajicek ja Ram voittivat 6-2 ja toisen 6-4.
Alcaraz eteni jatkoon puolivälieriin kuitenkin kaksinpelissä. Hän voitti venäläisen Roman Safiullinin 6-4, 6-2.
Venäläisillä ei muutenkaan mennyt ihan putkeen. Kultasuosikkeihin lukeutunut Daniil Medvedev hävisi neljännesvälieränsä Kanadan Felix Auger-Aliassimelle kahdessa erässä 3-6, 6-7. Vladimir Putin ei saanut aihetta iloon.
Naisten kaksinpelissä nähtiin yllätys, kun viime vuoden Wimbledonin voittaja Tshekin Barbora Krejcikova tipahti. Hän hävisi slovakialaiselle Anna Schmiedlovalle kahdessa erässä pelein 4-6, 2-6.
Saksan Angelique Kerberin ura päättyi puolivälieräotteluun hänen hävittyään Kiinan Qinwen Zhengille erin 1-2. Kerber oli aiemmin ilmoittanut lopettavansa uransa olympialaisiin.
Maailmanlistan ykkönen Iga Swiatek eteni vapaalipulla välieriin Zhengiä vastaan. Swiatekin vastustaja Danielle Collins joutui luovuttamaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Harri Heliövaaran kaudelle hyvä alku
- Emil Ruusuvuori jatkoi Suomen synkkää tennisviikkoa
- Otto Virtaselle järkyttävä pettymys
- Otto Virtanen aloittaa Australian avoimissa karsinnoista
- Daniil Medvedeville parempi alku vuoteen
- Aryna Sabalenkan vuodelle vakuuttava avaus
- Nyt oli liian kova vastus Ella Haavistolle
- Ella Haavisto on mukana välierissä
- Emil Ruusuvuori jää turnauksista pois
- Ella Haavisto jatkoi vahvoja otteitaan