Suomalaisille synkkiä uutisia Tampereelta
Suomen siniristilippu heilui mollivoittoisesti Tampere Openissa torstaina. Kaikki suomalaiset tipahtivat jatkosta.
Avauskierroksella yllättäen Eero Vasan pudottanut Vesa Ahti taipui toisella kierroksella Calvin Hemerylle. Maailmanlistalla sijalla 224 oleva Hemery murskasi Ahdin kahdessa erässä pelein 6-1, 6-0.
– Ei valitettavasti tällä kertaa riittänyt. Kaveri oli pykälää parempi ja painoi kovaa päälle, ei kyllä jarruttanut yhtään. Ei lähtenyt ottelu itseltäni ihan toivotulla tavalla. Oli vaikea syöttää ja en saanut sellaista liikettä päälle mitä olisin halunnut, vähän terävyys puuttui. Ei sopinut aiempi sadekaan, joka hidasti kenttää; tuntui, että olin hukassa tempon kanssa ja rytmi oli hakusessa, Ahti kommentoi Tennisliiton mukaan.
– Ei voi mitään, välillä saattaa tulla huonompiakin matseja, mutta näistä opitaan. Vaikka tällä hetkellä ei tunnukaan hyvältä, niin tyytyväinen saa kisaan olla. Loukkaantumiseni jälkeen alkaa tulla onnistumisia ja toivottavasti tulee lisääkin, Ahti jatkoi.
Eero Vasan ja Iiro Vasan taival päättyi puolestaan nelinpelissä. He hävisivät Dalibor Svrcinalle ja Michael Verbenskylle kahdessa erässä pelein 6-7, 3-6.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Harri Heliövaaran kaudelle hyvä alku
- Emil Ruusuvuori jatkoi Suomen synkkää tennisviikkoa
- Otto Virtaselle järkyttävä pettymys
- Otto Virtanen aloittaa Australian avoimissa karsinnoista
- Daniil Medvedeville parempi alku vuoteen
- Aryna Sabalenkan vuodelle vakuuttava avaus
- Nyt oli liian kova vastus Ella Haavistolle
- Ella Haavisto on mukana välierissä
- Emil Ruusuvuori jää turnauksista pois
- Ella Haavisto jatkoi vahvoja otteitaan