Wimbledonissa saadaan uusi mestari
Jasmine Paolini teki torstaina tennishistoriaa voitettuaan Wimbledonin välieräottelussa Kroatian Donna Vekicin. Voitollaan Paolinista tuli ensimmäinen Wimbledonin finaaliin selviytynyt italialaisnainen.
Vekic voitti ensimmäisen erän 6-2 Paolinin tehtyä useita virheitä. Toisessa erässä Paolini sai syöttönsä kulkemaan paremmin ja eteni voittoon pelein 6-4.
Kolmannessa erässä edettiin katkaisupeliin sen jälkeen, kun Vekic oli onnistunut selvittämään ottelupallon. Katkaisupelin Paolini voitti tiukan väännön päätteeksi 10-8 ja erän hän voitti siis 7-6.
Paolini on tällä kaudella toista kertaa grand slam-turnauksen finaalissa. Hän ylsi finaaliin myös reilu kuukausi sitten Ranskan avoimissa, joissa hävisi loppuottelun maailmanlistan ykköselle Puolan Iga Swiatekille.
Paolini, joka sijoitettiin turnauskaaviossa seitsemänneksi, kohtaa loppuottelussa lauantaina tshekkiläisen Barbora Krejcikovan. Välierässään Krejcikova kukisti neljänneksi sijoitetun Kazakstanin Jelena Rybakinan erin 2-1.
Rybakina voitti ensimmäisen erän 6-4. Toisessa erässä Krejcikova oli parempi 6-3 ja kolmannessa 6-4.
Krejcikova, joka oli sijoitettu kaaviossa sijalle 32, voitti Ranskan avoimet 2021. Wimbledonin finaaliin hän on edennyt ensimmäistä kertaa.
Wimbledon saa lauantaina uuden kaksinpelimestarin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Harri Heliövaaran kaudelle hyvä alku
- Emil Ruusuvuori jatkoi Suomen synkkää tennisviikkoa
- Otto Virtaselle järkyttävä pettymys
- Otto Virtanen aloittaa Australian avoimissa karsinnoista
- Daniil Medvedeville parempi alku vuoteen
- Aryna Sabalenkan vuodelle vakuuttava avaus
- Nyt oli liian kova vastus Ella Haavistolle
- Ella Haavisto on mukana välierissä
- Emil Ruusuvuori jää turnauksista pois
- Ella Haavisto jatkoi vahvoja otteitaan