Kovia summia tienaava Emil Ruusuvuori – ”Tosi erityinen hetki”
Emil Ruusuvuori kukisti Wimbledonin toisella kierroksella Kreikan Stefanos Tsitsipasin erin 3-1.
Ruusuvuori lähti otteluun altavastaajana Tsitsipasin ollessa maailmanlistalla sijalla 11 ja Ruusuvuoren 88. Niin vain Ruusuvuori kuitenkin selätti kreikkalaisen eikä siihen tarvittu edes viittä erää.
Ruusuvuori on ensi kertaa mukana grand slam-turnauksen kolmannella kierroksella.
–Tämä on tosi erityinen hetki, olen jahdannut tätä kolmannen kierroksen paikkaa grand slam -tasolla. Tänään oli tosi tiukat tie-breikit ja jotenkin voitin ne. Neljännessä yritin ottaa hallinnan ja onnistuin siinä. Keskityin läpi ottelun vain jokaiseen pisteeseen ja hetkeen, varsinkin neljännessä erässä. Ei voi antaa ajatusten karata liian pitkälle, sillä muuten käy huonosti, Ruusuvuori kommentoi kenttähaastattelussa heti ottelun jälkeen
Voitto tuntuu makoisalta myös Ruusuvuoren tilipussissa. Hän tienasi kolmannen kierroksen paikastaan noin 169 000 euroa ja nousee uransa kokonaistienesteissään jo neljän miljoonan euron paremmalle puolelle.
Wimbledonin kolmannella kierroksella Ruusuvuori kohtaa ranskalaaisen Giovanni Mpetshi Perricardin, jonka sijoitus maailmanlistalla on 58. Ottelussa pelataan isoista rahoista, sillä pääsy neljännelle kierrokselle nostaisi pelaajan palkintopotin jo 375 000 puntaan eli noin 442 000 euroon.
Wimbledonin kaksinpelien voittajille maksetaan 2,7 miljoonan punnan palkintopotti, joka on euroissa noin 3,1 miljoonaa. Mikäli Ruusuvuori voittaisi Wimbledonin, hän melkein tuplaisi uransa tienestit.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Harri Heliövaaran kaudelle hyvä alku
- Emil Ruusuvuori jatkoi Suomen synkkää tennisviikkoa
- Otto Virtaselle järkyttävä pettymys
- Otto Virtanen aloittaa Australian avoimissa karsinnoista
- Daniil Medvedeville parempi alku vuoteen
- Aryna Sabalenkan vuodelle vakuuttava avaus
- Nyt oli liian kova vastus Ella Haavistolle
- Ella Haavisto on mukana välierissä
- Emil Ruusuvuori jää turnauksista pois
- Ella Haavisto jatkoi vahvoja otteitaan