Sensaatio – Emil Ruusuvuori otti Wimbledonissa hurjan päänahan
Suomen tennisässä Emil Ruusuvuori nappasi Wimbledonin toisella kierroksella yhden uransa komeimmista voitoista. Maailmanlistalla sijalla 11 oleva Kreikan tähtipelaaja Stefanos Tsitsipas taipui Ruusuvuorelle erin 1-3.
Ruusuvuori taisteli kahdessa ensimmäisessä erässä voittoon pelein 7-6. Ensimmäisen erän katkaisupeli päättyi Ruusuvuorelle 8-6 ja toinen 12-10, mikä kertoo erien tasaisuudesta.
Kolmannessa erässä Tsitsipas sai otetta ja eteni voittoon pelein 6-3. Neljännessä erässä Ruusuvuori sai syöttönsä kohdilleen. Hän onnistui myös murtamaan Tsitsipasin syötön ja voitti pelein 6-3.
Ruusuvuorelle voitto oli todella merkittävä. Siitä kertoo jotain, että Tsitsipas on maailmanlistalla sijalla 11.
Tsitsipas on ollut kahdesti Grand Slam-turnauksen finaalissa. Hän hävisi Ranskan avointen finaalin 2021 ja Australian avointen finaalin 2023. Wimbledonissa hän eteni viime vuonna neljännelle kierrokselle.
Ruusuvuori eteni urallaan ensi kertaa Wimbledonissa kolmannelle kierrokselle. Hänen seuraava vastustajansa on ranskalainen Giovanni Mpetshi Perricard, jonka sijoitus maailmanlistalla on 58:s. Ruusuvuoren ranking on 88:s.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Harri Heliövaaran kaudelle hyvä alku
- Emil Ruusuvuori jatkoi Suomen synkkää tennisviikkoa
- Otto Virtaselle järkyttävä pettymys
- Otto Virtanen aloittaa Australian avoimissa karsinnoista
- Daniil Medvedeville parempi alku vuoteen
- Aryna Sabalenkan vuodelle vakuuttava avaus
- Nyt oli liian kova vastus Ella Haavistolle
- Ella Haavisto on mukana välierissä
- Emil Ruusuvuori jää turnauksista pois
- Ella Haavisto jatkoi vahvoja otteitaan