Emil Ruusuvuoren lisäksi Suomen värejä pitää Wimbledonissa esillä kaksinpelissä Otto Virtanen, joka selvitti tiensä pääsarjaan karsinnoista.

Virtanen voitti ratkaisevassa karsintaottelussa argentiinalaisen Roman Andres Burruchagan erin 3-1. Ottelusta odotettiin tasaista vääntöä, mutta kahdessa ensimmäisessä erässä Virtanen oli hämmentävän ylivoimainen.

– Peli alkoi todella hyvin, ihan kaikki toimi. Oli rauhallista ja tiesin koko ajan mitä tehdä, mikä palkittiin kahdella todella hyvällä erällä ja johdolla. Meni juuri niin kuin haluttiin, Virtanen kommentoi Tennisliiton mukaan.

Kolmannen erän Virtanen hävisi ja joutui todella koville myös neljännessä erässä.

– Kolmaskin erä tuntui olevan hallinnassa ja johdin sitä murrolla, mutta sitten syöttö alkoi temppuilee. Ei löytynyt rutiinia ja ykkönen ei pudonnut ruutuun hyvällä prosentilla; se vaikeutti omaa peliä ja myös vastustaja paransi sekä alkoi pelaamaan vapautuneemmin. Hän laittoi minut pelaamaan parastani, jotta voittaisin, hän arvioi.

Kovien panosten ottelussa Virtanen pystyi pitämään päänsä ratkaisevilla hetkillä kasassa. Se oli merkki henkisestä kypsyydestä.

– Tuossa samassa tilanteessa olin itse aiemmilla kierroksilla, niissä pystyy pelaamaan todella rennosti. Hyvin onnistuin päättämään lopulta ottelun, kommentoi Virtanen.

Virtanen pelaa Wimbledonin pääsarjassa ensimmäistä kertaa. Se on hänelle merkittävä virstanpylväs.

– Innolla odotan pääsarjan alkua, alkaa se sitten maanantaina tai tiistaina. Nyt kroppa kuntoon ja siitä sitten eteenpäin ensi viikolla, Virtanen hehkutti.

LUE MYÖS: