Emil Ruusuvuorelta tyly päätös Pariisin olympialaisista
Emil Ruusuvuori on sanonut Pariisin olympiakisoille kiitos ei. Hän ilmoittaa päätöksestään Tennisliiton nettisivuilla.
Ruusuvuori ei olisi saanut suoraa olympiapaikkaa. Hän voisi saada paikan vielä varasijalta, mutta ei ota paikkaa vastaan.
Peruste on sikäli ymmärrettävä, että Ruusuvuoren sijoitus ATP-listalla on ollut laskussa. Hän tarvitsee lisäpisteitä loppukesän ATP-turnauksista. Olympialaisista näitä lisäpisteitä ei tulisi.
– Vaikka paikka aukeaisi, on nyt oman urani kannalta parempi vaihtoehto suunnitella loppukesä ammattilaiskiertueen mukaisesti. Tämän vuoden haasteiden johdosta olen tippunut rankingissa ja pääsy ATP-kiertueen isoimpiin kisoihin on myös haasteellista. Ja ottaen huomioon, ettei olympialaisista saa ATP-pisteitä, on minun katsottava kalenterini ison kuvan, eli ammattilaisuuden näkökulmasta, kommentoi Ruusuvuori Tennisliiton mukaan.
Ruusuvuori pelaa seuraavaksi Eastbournen ATP-turnauksessa ja Wimbledonissa. Tavoitteena hänellä on nyt saada ehjä loppukausi ja nostaa rankinginsa alkuvuoden tasolle. Ruusuvuori on pudonnut ATP-rankingissa sijalle 87.
Ruusuvuori kertoo myös aikovansa pelata syyskuussa Suomen joukkueessa Davis Cupissa.
LUE MYÖS:
- Tenniskaudella harvinaista harvojen dominointia
- Suomalaiset eivät menestyneet ITF-turnauksissa
- Turpaan tuli – suomalaiset rannalle finaalista
- Suomalaiset taistelivat välieriin Bahrainissa
- Eero Vasan liito ei pitkälle jatkunut
- Eero Vasalta oppitunti Patrik Niklas-Salmiselle
- Tässä suomalaisten sijoitukset tenniksen maailmanlistalla
- Italia voitti jälleen Davis Cupin – nyt ilman Sinneriä
- Espanja ja Italia kohtaavat finaalissa
- Suomalaisilla kehno tennisviikko