Otto Virtasen US Open päättyi pahimmalla mahdollisella tavalla
Kuva: All Over Press
Otto Virtanen ei päässyt US Openin pääturnaukseen.
Grigor Dimitrov eteni karsintafinaalista vapaataipaleella jatkoon. Virtanen vetäytyi ottelusta jo hyvissä ajoin ennen sen alkua.
Taustalla lienee vamma´tai useampi edellisestä ottelusta Jack Pinnington Jonesia vastaan. Virtanen piteli etenkin toisen erän katkaisupelissä alaselkäänsä ja nojasi oikeaan reiteensä, mitä seurasi varovaisempi syöttöpeli.
Virtasen ATP-pistepotti tulee joka tapauksessa kasvamaan, sillä vuotta aiemmin tie nousi pystyyn karsintojen toisella kierroksella. Palkintorahaa kertyi 66 tuhatta dollaria.
LUE MYÖS:
- Tenniksen jättirahojen turnaus siirrettiin yllättäen – taustalla vakava kriisi
- Kymmenen ottelupalloa tarvittiin – Aryna Sabalenka kaatui hurjassa trillerissä
- Tenniksen rakastettu showmies lopetti uransa – virallinen vahvistus yllätti monet
- Otto Virtanen iski, kun sillä oli eniten merkitystä – vakuuttava voitto ranskassa
- Rafael Nadal pysähtyi katsomaan menneeseen – uusi kirja herätti tunteita
- Viimein se tapahtui – onko tässä jättiyllättäjän uran käännekohta?
- Yhdeksän voiton putki Shanghaissa murskaksi – espanjalaistähden hurja taistelu palkittiin
- Nilkkavaivasta kärsinyt Alexander Zverev selvisi hurjasta trilleristä Shanghaissa
- Huippulupaus otsikoiden ulkopuolelta pysäytti Jakub Mensikin – tekee hurjaa nousua
- Hurja tuhkimotarina sai karun päätöksen – hallitseva mestari jäi täysin jyrän alle Shanghaissa