Viime vuoden sensaatiopelaaja on suurissa vaikeuksissa
Lois Boisson oli yksi viime kauden suurimmista tennistarinoista, mutta nyt ranskalaiskomeetta on taas maailmanlistan top 300:n tuntumassa.
Syynä alamäkeen on syyskuussa alkanut loukkaantumiskierre. Tämän vuoden aikana Boisson on pelannut kymmenen ottelua, joista vain kaksi on päättynyt voittoon.
Viime vuonna Boisson eteni Ranskan avointen välieriin asti ja voitti Hampurin WTA-turnauksen. Parhaimmillaan 23-vuotias nuorukainen oli maailmanlistan sijalla 34.
Viimeisimpänä Boisson sai villi kortti -paikan Toronton WTA-turnauksesta, mutta tippui avauskierroksella. Kauden aikana saavutetut päänahat olivat kumpikin top 70 -tasoa.
Seuraavaksi Boissonin tavoitteena on olla huippukunnossa US Openiin mennessä. Vuoden viimeinen Grand Slam -turnaus alkaa elokuun 23. päivä.
LUE MYÖS:
- Tenniksen jättirahojen turnaus siirrettiin yllättäen – taustalla vakava kriisi
- Kymmenen ottelupalloa tarvittiin – Aryna Sabalenka kaatui hurjassa trillerissä
- Tenniksen rakastettu showmies lopetti uransa – virallinen vahvistus yllätti monet
- Otto Virtanen iski, kun sillä oli eniten merkitystä – vakuuttava voitto ranskassa
- Rafael Nadal pysähtyi katsomaan menneeseen – uusi kirja herätti tunteita
- Viimein se tapahtui – onko tässä jättiyllättäjän uran käännekohta?
- Yhdeksän voiton putki Shanghaissa murskaksi – espanjalaistähden hurja taistelu palkittiin
- Nilkkavaivasta kärsinyt Alexander Zverev selvisi hurjasta trilleristä Shanghaissa
- Huippulupaus otsikoiden ulkopuolelta pysäytti Jakub Mensikin – tekee hurjaa nousua
- Hurja tuhkimotarina sai karun päätöksen – hallitseva mestari jäi täysin jyrän alle Shanghaissa