Tilastot ovat ylivoimaisesti Alexander Zvereviä vastaan keskiviikon huippuottelussa
Kuva: All Over Press
Taylor Fritzistä on muodostunut Alexander Zvereville melkoinen peikko.
Wimbledonin puolivälierässä toisensa kohtaavan kaksikon välisistä otteluista Fritz on voittanut viimeiset kahdeksan. Niistä kolme on pelattu nurmella.
Wimbledon on muutenkin ollut Zverevin akilleen kantapää. Maailmanlistan kolmanneksi sijoitettu saksalaistähti on ensimmäistä kertaa urallaan turnauksen puolivälierissä.
Zverev on voittanut urallaan 25 ATP-turnausta, mutta yksikään niistä ei ole nurmelta.
Fritz sen sijaan on nurmikon spesialisti. Wimbledon on ainoa Grand Slam -turnaus, jossa jenkki on yltänyt välieriin, ja kymmenestä ATP-turnausvoitosta puolet ovat nurmelta.
Välierä pelataan Suomen aikaa kello 16:30.
LUE MYÖS:
- Tenniksen jättirahojen turnaus siirrettiin yllättäen – taustalla vakava kriisi
- Kymmenen ottelupalloa tarvittiin – Aryna Sabalenka kaatui hurjassa trillerissä
- Tenniksen rakastettu showmies lopetti uransa – virallinen vahvistus yllätti monet
- Otto Virtanen iski, kun sillä oli eniten merkitystä – vakuuttava voitto ranskassa
- Rafael Nadal pysähtyi katsomaan menneeseen – uusi kirja herätti tunteita
- Viimein se tapahtui – onko tässä jättiyllättäjän uran käännekohta?
- Yhdeksän voiton putki Shanghaissa murskaksi – espanjalaistähden hurja taistelu palkittiin
- Nilkkavaivasta kärsinyt Alexander Zverev selvisi hurjasta trilleristä Shanghaissa
- Huippulupaus otsikoiden ulkopuolelta pysäytti Jakub Mensikin – tekee hurjaa nousua
- Hurja tuhkimotarina sai karun päätöksen – hallitseva mestari jäi täysin jyrän alle Shanghaissa