Harri Heliövaara on jumissa Dubaissa
Harri Heliövaara saavutti Dubaissa lauantaina Henry Pattenin kanssa riemukkaan turnausvoiton.
Finaalin jälkeen Heliövaaralla ja Pattenilla ei voitosta huolimatta riemuittavaa ollut. Yhdysvallat ja Israel aloittivat sotatoimet lauantaina Irania vastaan ja Iran on iskenyt ohjuksilla Arabiemiraattien liittoon, johon Dubai kuuluu.
Arabiemiraattien ilmatila on suljettu. Heliövaara on Dubaissa jumissa.
Heliövaara kuvailee tilannettaan blogissaan seuraavasti:
– Tämän illan yölentomme Helsinkiin peruttiin jo aikaisemmin tänään, ja pahalta on näyttänyt katsoa videoita, joissa alas ammuttujen ohjusten palasia putoaa keskelle kaupunkia täälläkin, mutta eiköhän kisahotellissa melko turvassa saa olla. Mihinkään ei sinänsä ole kuitenkaan kiire, joten ihan rauhassa odotetaan ilmatilan aukeamista ja tilanteen parantumista. Mutta toki mieluummin sitä olisi kotona kuin täällä.
– ATP ja kisaorganisaatio pitää kuitenkin meidän koko ajan ajan tasalla, ja varmasti Dubaissa ja lähimaissa on tuhansittain ja tuhansittain ihmisiä samassa tilanteessa kanssamme tai paljon pahemmassakin. Eli turha tässä on sen suurempaa draamaa omasta tilanteesta kehitellä. Pidetään vain sormet ristissä, että tilanne muuttuu pian paremmaksi ja ehkä sitten kokona uskaltaa vähän enemmän titteliäkin juhlistaa. Kunnes matka jatkuu taas Indian Wellsiin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Harri Heliövaara on jumissa Dubaissa
- Harri Heliövaara jälleen turnausvoittoon
- Patrik Niklas-Salminen juhlii turnausvoittoa
- Toinenkin finaalipaikka perjantaina Suomeen nelinpelissä
- Harri Heliövaara jälleen finaaliin
- Patrik Niklas-Salminen jälleen välieriin
- Harri Heliövaaralle vapaalippu jatkoon
- Huipputason pelaaja oli Otto Virtaselle liikaa
- Harri Heliövaaran voittokulku jatkui Dubaissa
- Laura Hietaranta näyttää taitojaan Helsingissä