Harri Heliövaara – ”Mitä tähän nyt sanoisi”

Harri Heliövaara ja Henry Patten kokivat Hampurin ATP-turnauksessa yllätystappion nelinpelissä.
He hävisivät Fernando Rombolille ja Andres Moltenille kolmessa erässä pelein 6-1, 1-6, 10-12. Kolmannessa erässä Heliövaara ja Patten hävisivät ottelupallon.
– Mitäpä tähän nyt sanoisi. Loistava ensimmäinen erä kääntyi tuskaiseksi tekemiseksi toisessa erässä, kun kehoni alkoi sanoa itseään irti. Saimme kuitenkin kolmannessa erässä vielä taisteltua itsemme peräti ottelupallotilanteeseen omalla syötöllä, mutta voittoon olisi tarvittu yksi piste enemmän. Harmitus oli matsin päätyttyä harvinaisen suuri, mutta minkäs teet, kommentoi Heliövaara blogissaan.
Toisessa erässä Heliövaaralla oli kipuja. Hän taisteli särkylääkkeiden voimalla.
– Pyysin kisafysion tarkistamaan alaselän tilannetta seuraavassa puoltenvaihdossa, mutta hänen mielestään mekaanisesti homma pelitti ihan normaalisti, ja päädyimme vain hieromaan lämmittävää kipugeeliä kipeisiin paikkoihin. Hävisimme myös Henryn syötön 0-3 -tilanteessa ja näin alkoi toinen erä olla taputeltu, kun en pystynyt juuri ollenkaan ponnistamaan varsinkaan rystypuolen suuntaan. Keho ei yksinkertaisesti antanut jalkojen liikkua. Syötin pelkällä kädellä pidon arvoisesti meille yhden gamen erän loppuun, mutta selvää oli, että tie breakissa tarvittiin ihmettä, Heliövaara kertoi.
Heliövaara ja Patten pelaavat seuraavaksi Ranskan avoimissa. Hän uskoo, ettei Hampurin välieräottelun fyysiset ongelmat saadaan taltutettua.
– Ranskan avointen osalta en ole kaikesta huolimatta oikeastaan yhtään huolissani. Lennän pikaisesti kotiin hakemaan uudet lääkitykset ja tapaamaan lääkäriäni, minkä lisäksi fyssarini Mikko lähtee lauantaina Pariisiin mukaan. Ja keinot kipujen pitämiseksi kurissa ja tulehduksen taltuttamiseen varmasti löydetään. Harmi vain, että tähän Hampurin kisaan nuo keinot eivät enää auta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Clarissa Blomqvist juhlii mestaruutta
- Clarissa Blomqvist upeasti finaaliin
- Harri Heliövaara jatkoon Torontossa
- Wimbledon-finalistin ura päättyi
- Ella Haaviston taistelu ei riittänyt
- Vain yksi suomalainen jatkoon Savitaipaleella
- Eero Vasan tiukka taisto ei riittänyt
- Suomalaisille tylyä kyytiä Savitaipaleen karsinnoissa
- Eero Vasa komeasti pääsarjaan
- Suomalaisille hienoja tennisvoittoja