Jannik Sinner myöntää – “Tuntui musertavalta”
Tenniksen maailmanlistan ykköspelaaja Jannik Sinner sai helmikuussa kolmen kuukauden pelikiellon taannoisesta dopingkärystään.
Sinner antoi anabolisia steroideja, klostebol-ainetta sisältäneen dopingnäytteen maaliskuussa 2024 Indian Wellsin turnauksessa. Hän selitteli, että klostebolia oli tullut hänen elimistöönsä, kun fysioterapeutti hoiti hänen haavaansa.
Ensin Sinner vältti kilpailukiellon, kun selitys haavanhoidosta meni läpi. Kansainvälinen antidopingjärjestö Wada ei kuitenkaan luovuttanut ja lopulta Sinnerille tuli kolmen kuukauden kilpailukielto.
Se oli kompromissiratkaisu, jolla Sinner tavallaan hyväksyi, että oli käyttänyt kiellettyjä aineita vahingossa.
Nyt Sinner kuvailee tuntojaan kilpailukiellostaan The Tennis Gazetten haastattelussa. Tuomio tuli järkytyksenä.
– Tuntui musertavalta, koska en odottanut tällaista. Jos en tuntisi niin, olisin täysin tunteeton ihminen. Ei ollut helppoa, mutta ympärilläni olleet ihmiset nostivat mielialaani. He antoivat minulle voimaa, että ymmärtäisin paremmin, mitä on tapahtunut, Sinner vuodattaa-
Sinner korostaa, että saattoi selvitä vähällä.
– Kolmen kuukauden pelikielto tuli nopeasti. Vaikka en ole samaa mieltä siitä, oli valitettava pahemmasta pienempi ja niin tein. Vaikka mielestäni tuntuu epäreilulta, olisi voinut käydä paljon huonommin, toteaa Sinner.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ranskalaispelaaja tahkosi ammattilaisena 65-vuotiaaksi – näin konkari menestyi
- Suomalaiselta jättiyllätys Tampere Openissa – uran selvästi suurin saavutus
- Suomalaisilla kohtalainen arpaonni Tampere Openin turnauskaaviossa
- Patrik Niklas-Salmiselta iso muutos kotiturnaukseen
- Näin entisen top 5 -juniori Oskari Paldaniuksen ammattilaisura on alkanut
- Tampereella pian huipputurnaus – tällaisista rahoista ja ATP-pisteistä pelataan
- Carlos Alcaraz palaamassa pelikentille samaan aikaan Holger Runen kanssa
- Kaikkien aikojen romahdus? Top 10:stä vuodessa lähes haastajakiertueelle
- Patrik Niklas-Salmiselta iso taisteluvoitto – seuraavaksi edessä suurin koitos
- Otto Virtanen ensi viikolla Suomessa – mukana myös Pohjoismaiden suurin lupaus