Harri Heliövaaran rahkeet eivät riittäneet finaaliin
Harri Heliövaaran ja Henry Pattenin tie Adelaiden ATP-turnauksessa Australiassa nelinpelissä päättyi välieriin.
Heliövaara ja Patten hävisivät välieräottelun suoraan kahdessa erässä. Saksalaispari Kevin Krawietz–Tim Pütz passitti Heliövaaran ja Pattenin laulukuoroon eränumeroin 7-6 (7-4), 7-5.
Kaavion perusteella tulos ei ollut yllättävä. Saksalaiskaksikko on sijoitettu turnauksessa toiseksi. Heliövaara ja Patten oli sijoitettu neljänneksi.
Heliövaara ja Patten paransivat viime viikon turnauksesta Brisbanessa, jossa hävisivät heti avausottelunsa. Heliövaaran mukaan Adelaidesta saatiinkin hyvää pohjaa ensi viikolla alkaviin Australian avoimiin, jotka pelataan Melbournessa.
– Ei auta kova taistelu, vaan saksalaiset vievät varsin hyvätasoisen semifinaalin Adelaidessa. Pari paikkaa oli kummassakin erässä, mutta tällä kertaa tärkeimmät pisteet kääntyivät vastustajille. Nousujohteisuus oli kuitenkin tämän viikon teema, joten eiköhän tästä varsin hyvillä mielin voi huomenna jatkaa matkaa kohti Melbournea, summasi Heliövaara blogissaan.
LUE MYÖS:
- Tenniksen jättirahojen turnaus siirrettiin yllättäen – taustalla vakava kriisi
- Kymmenen ottelupalloa tarvittiin – Aryna Sabalenka kaatui hurjassa trillerissä
- Tenniksen rakastettu showmies lopetti uransa – virallinen vahvistus yllätti monet
- Otto Virtanen iski, kun sillä oli eniten merkitystä – vakuuttava voitto ranskassa
- Rafael Nadal pysähtyi katsomaan menneeseen – uusi kirja herätti tunteita
- Viimein se tapahtui – onko tässä jättiyllättäjän uran käännekohta?
- Yhdeksän voiton putki Shanghaissa murskaksi – espanjalaistähden hurja taistelu palkittiin
- Nilkkavaivasta kärsinyt Alexander Zverev selvisi hurjasta trilleristä Shanghaissa
- Huippulupaus otsikoiden ulkopuolelta pysäytti Jakub Mensikin – tekee hurjaa nousua
- Hurja tuhkimotarina sai karun päätöksen – hallitseva mestari jäi täysin jyrän alle Shanghaissa