Tässä on huipputenniksen vuoden comeback
Italialainen Matteo Berrettini on palkittu ATP:n toimesta vuoden paluusta.
Berrettini eteni 2021 Wimbledonissa finaaliin saakka ja 2022 Australian avoimissa välieriin. Sen jälkeen hän on kärsinyt useista loukkaantumisista.
Kauden 2023 Berrettini joutui jättämään kokonaan väliin. Hän ei kuitenkaan antanut periksi.
Tänä vuonna Berrettini ei ollut pelikunnossa vielä Australian avoimissa, mutta pystyi tekemään paluun kauden edetessä. Marraskuussa hän nousi maailmanlistalla jo sijalle 35.
Berrettinin osalta kausi huipentui Davis Cupiin. Siinä hän oli voittamassa maailmanlistan ykkösen Jannik Sinnerin kanssa mestaruutta Italialle.
Berrettini on ollut viime aikoina lupaavassa vireessä. Hän saattaakin harpata maailmanlistalla takaisin kärkipäähän.
Korkeimmillaan Berrettini on ollut ATP-rankingissa sijalla kuusi tammikuussa 2022.
LUE MYÖS:
- Tenniksen jättirahojen turnaus siirrettiin yllättäen – taustalla vakava kriisi
- Kymmenen ottelupalloa tarvittiin – Aryna Sabalenka kaatui hurjassa trillerissä
- Tenniksen rakastettu showmies lopetti uransa – virallinen vahvistus yllätti monet
- Otto Virtanen iski, kun sillä oli eniten merkitystä – vakuuttava voitto ranskassa
- Rafael Nadal pysähtyi katsomaan menneeseen – uusi kirja herätti tunteita
- Viimein se tapahtui – onko tässä jättiyllättäjän uran käännekohta?
- Yhdeksän voiton putki Shanghaissa murskaksi – espanjalaistähden hurja taistelu palkittiin
- Nilkkavaivasta kärsinyt Alexander Zverev selvisi hurjasta trilleristä Shanghaissa
- Huippulupaus otsikoiden ulkopuolelta pysäytti Jakub Mensikin – tekee hurjaa nousua
- Hurja tuhkimotarina sai karun päätöksen – hallitseva mestari jäi täysin jyrän alle Shanghaissa