Kiinalaisille iso pettymys Wuhanissa
Valkovenäläinen Aryna Sabalenka on voittanut Kiinassa Wuhanissa pelatun WTA-turnauksen.
Loppuottelussa Sabalenka päihitti Kiinan Zheng Qinwenin erin 2-1. Zheng laittoi Sabalenkan koville, mutta sortui helppoihin virheisiinkin.
Ensimmäisen erän Sabalenka voitti 6-3. Toisessa erässä Zheng oli parempi 7-5, mutta kolmannen erän voiton vei Zhang jälleen 6-3.
Voitollaan Sabalenka sai revanssin aiemmin lokakuussa Pekingissä kokemalleen pettymykselleen. Pekingissä hän ei yltänyt edes finaaliin.
Sabalenkalla on hyvä mahdollisuus nousta maailmanlistan kakkospaikalta ykköseksi. Wuhanin turnausvoitto tietysti auttoi tavoitetta.
Zheng voitti tällä kaudella Pariisissa olympiakultaa. Hän on noussut maailmanlistalla seitsemänneksi.
Hänellä katsottiin olevan hyvät mahdollisuudet Sabalenkan päihittämiseen Wuhanin finaalissa, mutta se ei nyt onnistunut.
LUE MYÖS:
- Tenniksen jättirahojen turnaus siirrettiin yllättäen – taustalla vakava kriisi
- Kymmenen ottelupalloa tarvittiin – Aryna Sabalenka kaatui hurjassa trillerissä
- Tenniksen rakastettu showmies lopetti uransa – virallinen vahvistus yllätti monet
- Otto Virtanen iski, kun sillä oli eniten merkitystä – vakuuttava voitto ranskassa
- Rafael Nadal pysähtyi katsomaan menneeseen – uusi kirja herätti tunteita
- Viimein se tapahtui – onko tässä jättiyllättäjän uran käännekohta?
- Yhdeksän voiton putki Shanghaissa murskaksi – espanjalaistähden hurja taistelu palkittiin
- Nilkkavaivasta kärsinyt Alexander Zverev selvisi hurjasta trilleristä Shanghaissa
- Huippulupaus otsikoiden ulkopuolelta pysäytti Jakub Mensikin – tekee hurjaa nousua
- Hurja tuhkimotarina sai karun päätöksen – hallitseva mestari jäi täysin jyrän alle Shanghaissa