US Openin hallitseva mestari tipahti ennen puolivälieriä
US Openin kaksinpelissä koettiin merkittävä yllätys, kun kolmanneksi sijoitettu yhdysvaltalainen Coco Gauff tipahti jatkosta jo neljännesvälierissä.
Viime vuonna US Openissa mestaruuden voittanut Gauff hävisi toiselle amerikkalaispelaajalle Emma Navarrolle erin 1-2. Eränumerot olivat Navarron hyväksi 6-3, 4-6, 6-3.
Gauff oli turnauksen kolmossijoitettu ja Navarro on turnauskaaviossa sijalla 13. Voitollaan Gauffista Navarro osoitti, että mahdollisuuksia hänellä on edetä New Yorkissa hyvinkin pitkälle.
Puolivälieräottelussa Navarro pelaa espanjalaista Paula Badosaa vastaan. Myös toinen puolivälieräpari on selvillä kiinalaisen olympiavoittajan Zheng Qinwenin voitettua kroatialaisen Donna Vekicin erin 2-1. Puolivälierässä Zheng pelaa turnauksen kakkossijoitettua valkovenäläistä Aryna Sabalenkaa vastaan.
Novak Djokovicin miesten kaksinpelissä kolmoskierroksella tiputtanut Alexei Popyrin ei yltänyt puolivälieriin hänen hävittyään Frances Tiafoelle neljännesvälieräottelussa erin 1-3. Tiafoe kohtaa puolivälieräottelussa bulgarialaisen Grigor Dimitrovin, joka päihitti Andrei Rublevin erin 3-2.
Alexander Zverev eteni puolivälieriin kukistettuaan Brandon Nakashiman erin 3-1. Zverev kohtaa puolivälieräottelussa Tommy Fritzin, joka voitti norjalaisen Casper Ruudin erin 3-1.
LUE MYÖS:
- Tenniksen jättirahojen turnaus siirrettiin yllättäen – taustalla vakava kriisi
- Kymmenen ottelupalloa tarvittiin – Aryna Sabalenka kaatui hurjassa trillerissä
- Tenniksen rakastettu showmies lopetti uransa – virallinen vahvistus yllätti monet
- Otto Virtanen iski, kun sillä oli eniten merkitystä – vakuuttava voitto ranskassa
- Rafael Nadal pysähtyi katsomaan menneeseen – uusi kirja herätti tunteita
- Viimein se tapahtui – onko tässä jättiyllättäjän uran käännekohta?
- Yhdeksän voiton putki Shanghaissa murskaksi – espanjalaistähden hurja taistelu palkittiin
- Nilkkavaivasta kärsinyt Alexander Zverev selvisi hurjasta trilleristä Shanghaissa
- Huippulupaus otsikoiden ulkopuolelta pysäytti Jakub Mensikin – tekee hurjaa nousua
- Hurja tuhkimotarina sai karun päätöksen – hallitseva mestari jäi täysin jyrän alle Shanghaissa