Turkulaiset Vasat upeasti turnausvoittoon
Turkulaisveljespari Eero ja Iiro Vasa saavutti nelinpelin turnausvoiton Unkarissa järjestetyssä ITF-ammattilaisturnauksessa.
Loppuottelussa Vasan veljekset kukistivat Abel Forgerin ja Thijmen Loofin. Vasat hävisivät ensimmäisen erän 6-2, mutta voittivat toisen erän 6-2 ja kolmannen erän 10-3.
– Turnaus oli kaiken kaikkiaan hyvä. Päivän ottelut olivat mielenkiintoisia ja olisi voinut käydä oikeastaan miten vaan. Välierässä olimme jo erän ja 5-3 johdossa sekä kolme ottelupalloa, mutta emme saaneet hoidettua ja ehkä vähän hermoilimme. Saimme kuitenkin kasattua ajatukset, Iiro Vasa kommentoi Tennisliiton tiedotteessa.
– Finaali oli tiukka ja vastustajat olivat erityisesti alkuun vahvoja. Toisessa erässä saimme momentumin ja murron Eeron hyvien palautusten ansiosta; siitä pelasimme loppuun asti tosi hyvin ja kymppitaiska oli tosi hyvää tennistä meiltä, hän jatkoi.
Vasat saavuttivat yhdessä viidennen turnausvoittonsa nelinpelissä. Eero Vasa on voittanut tänä vuonna jo neljä turnausta.
Eero Vasa jatkaa kauttaan ensi viikolla kaksinpelissä ITF-tasolla Belgiassa pelattavassa turnauksessa. Iirolla ei ensi viikolla ole pelejä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Harri Heliövaaran kaudelle hyvä alku
- Emil Ruusuvuori jatkoi Suomen synkkää tennisviikkoa
- Otto Virtaselle järkyttävä pettymys
- Otto Virtanen aloittaa Australian avoimissa karsinnoista
- Daniil Medvedeville parempi alku vuoteen
- Aryna Sabalenkan vuodelle vakuuttava avaus
- Nyt oli liian kova vastus Ella Haavistolle
- Ella Haavisto on mukana välierissä
- Emil Ruusuvuori jää turnauksista pois
- Ella Haavisto jatkoi vahvoja otteitaan