Harri Heliövaaralta rehellistä puhetta
Harri Heliövaara ja Henry Patten putosivat jatkosta Rooman ATP Masters-turnauksessa puolivälierävaiheessa.
Heliövaara ja Patten hävisivät italialaisille Simone Bolellille ja Andrea Vavassorille suoraan kahdessa erässä. Heliövaara ei lähtenyt jossittelemaan.
– Kolmeen jää ottelumäärä Rooman kisassa tälläkin kertaa, kun pirteästi pelanneet italialaiset veivät tänään tiukan taiston puolivälierässä. Meidän pelissämme ei oikein missään vaiheessa löytynyt sitä parasta vaihdetta, ja vaikka kovasti taisteltiin toisessa erässä murron takaa-ajosta eräpalloon asti, niin tällä kertaa on myönnettävä vastustajat paremmiksi, kommentoi Heliövaara blogissaan.
Heliövaara korosti, ettei viimeistä rutistusta oikein löytynyt.
– Kyllähän päällimmäinen tunne matsin jälkeen oli tänään pettymys, eihän siitä pääse mihinkään. Tiukkahan peli oli alusta loppuun, mutta se viimeinen puristus ja terävyys jäivät tällä kertaa uupumaan. Pari palloa putosivat myös juuri väärälle puolelle viivoja, mutta ei se siihen toki ratkennut. Italialaiset mursivat kahdesti ja veivät vielä tie breakinkin, eikä heillä ratkaisupaikoissa juuri virheitä tullut. Tällaista tämä välillä on. Mihinkään ei sattunut, mikä on aina tosi positiivista ja tappion jälkeen ehti vielä saman illan paluulennollekin. Ei tämä siis nyt mahdottoman huono päivä ollut kuitenkaan.
Heliövaara ja Patten pelaavat seuraavaksi Ranskan avoimissa, jotka alkavat viikon kuluttua.
LUE MYÖS:
- Tenniksen jättirahojen turnaus siirrettiin yllättäen – taustalla vakava kriisi
- Kymmenen ottelupalloa tarvittiin – Aryna Sabalenka kaatui hurjassa trillerissä
- Tenniksen rakastettu showmies lopetti uransa – virallinen vahvistus yllätti monet
- Otto Virtanen iski, kun sillä oli eniten merkitystä – vakuuttava voitto ranskassa
- Rafael Nadal pysähtyi katsomaan menneeseen – uusi kirja herätti tunteita
- Viimein se tapahtui – onko tässä jättiyllättäjän uran käännekohta?
- Yhdeksän voiton putki Shanghaissa murskaksi – espanjalaistähden hurja taistelu palkittiin
- Nilkkavaivasta kärsinyt Alexander Zverev selvisi hurjasta trilleristä Shanghaissa
- Huippulupaus otsikoiden ulkopuolelta pysäytti Jakub Mensikin – tekee hurjaa nousua
- Hurja tuhkimotarina sai karun päätöksen – hallitseva mestari jäi täysin jyrän alle Shanghaissa