Suomen kärkipelaajat tulevat Talin turnaukseen – ”Todella siistiä”
Kotimainen miesten tenniskausi huipentuu marraskuun alussa Helsingin Talissa pelattavassa HPP Openissa.
Turnaus järjestetään 3.-9. marraskuuta. Siellä nähdään tänä vuonna tositoimissa Suomen tenniksen kärkinimiö.
Tennisliitto kertoo, että suomalaispelaajista kilpailuun ovat tulossa mukaan kaksinpeliin Emil Ruusuvuori ja Otto Virtanen sekä nelinpeliin Patrik Niklas-Salminen.
Kolmikko pelaa ensimmäisen kierroksen ottelunsa HPP Openissa tiistaina ja keskiviikkona 4.-5.11.
– Todella siistiä päästä pelaamaan kotiyleisön edessä ja kotikentällä. On hieno juttu, että meillä on tämän kokoinen kisa Suomessa; harvinaista herkkua, hehkuttaa Virtanen.
Ruusuvuori on mukana kilpailun pääsarjassa villillä kortilla. Hän on menettänyt asemiaan maailmanlistalla pitkän pelitaukonsa takia.
LUE MYÖS:
- Tenniksen jättirahojen turnaus siirrettiin yllättäen – taustalla vakava kriisi
- Kymmenen ottelupalloa tarvittiin – Aryna Sabalenka kaatui hurjassa trillerissä
- Tenniksen rakastettu showmies lopetti uransa – virallinen vahvistus yllätti monet
- Otto Virtanen iski, kun sillä oli eniten merkitystä – vakuuttava voitto ranskassa
- Rafael Nadal pysähtyi katsomaan menneeseen – uusi kirja herätti tunteita
- Viimein se tapahtui – onko tässä jättiyllättäjän uran käännekohta?
- Yhdeksän voiton putki Shanghaissa murskaksi – espanjalaistähden hurja taistelu palkittiin
- Nilkkavaivasta kärsinyt Alexander Zverev selvisi hurjasta trilleristä Shanghaissa
- Huippulupaus otsikoiden ulkopuolelta pysäytti Jakub Mensikin – tekee hurjaa nousua
- Hurja tuhkimotarina sai karun päätöksen – hallitseva mestari jäi täysin jyrän alle Shanghaissa