Harri Heliövaara tappiosta – ”Palautuksen kanssa vaikeuksia”
Harri Heliövaara ja Henry Patten eivät edenneet Madridin ATP-turnauksessa puolivälieriä pidemmälle.
Marcel Granollers ja Horacio Zeballos voittivat Heliövaaran ja Pattenin suoraan kahdessa erässä. Eränumerot olivat 7-6, 6-3.
Heliövaara antoi blogissaan tunnustusta vastustajille.
– Pakko se on vielä kerran todeta, että tänään oli vastapuolella kyllä ihan eri tason pelaajat kuin aikaisemmin tällä massakaudella. Heidän ykkössyöttöprosenttinsa hipoi kahdeksaakymmentä, palautukset tulivat aggressiivisina takaisin kerta toisensa jälkeen meidän verkkopelaajamme väistäen, eikä helppoja virheitä tullut muussakaan pelissä juuri ollenkaan. Ja parhaat onnistumiset tulivat vielä kaiken lisäksi nimenomaan ratkaisupaikkoihin.
Heliövaara antoi ymmärtää, etteivät hän ja Patten alisuorittaneet.
– Meidän pelimme oli minusta erinomaista ottelun alussa, eikä missään vaiheessa taso ollut mitenkään heikkoa. Syöttöpelissä oli pakko hakea onnistumisia pienellä riskilläkin, sillä muuten vastustaja rokotti armotta.
Heliövaara kuvaili myös ongelmiaan. Hänen mukaansa vaikeuksia oli palautuksissa.
– Henryllä oli palautuksissakin sama idea, ja monta kertaa hän hyökkäävässä palautuspelissään onnistuikin. Minulla oli sen sijaan palautuksen kanssa vaikeuksia, sillä vastustajat syöttivät ensinnäkin tosi paljon ykkössyöttöjä ja toisekseen vielä melkein jatkuvasti juuri päinvastaisilla kuvioilla kuin mitä olimme ennakkoon heiltä skoutanneet. En onnistunut ohittamaan syöttäjän partneria verkolla oikein millään, eikä lobbipalautuksetkaan tänään tuottaneet vastustajille vaikeuksia.
Kausi jatkuu Heliövaaralla ja Pattenilla viikon kuluttua. Ohjelmassa on kovatasoinen turnaus Roomassa. Ja sen jälkeen edessä ovat Ranskan avoimet.
– Seuraava kisa on ohjelmassa Roomassa, jossa nelurit polkaistaan käyntiin reilun viikon päästä sunnuntaina 11.5., mutta mahdollisesti vielä ennen tuota saatan ehtiä parin päivän treenileirille Lontooseen. Ihan mukavalta kuulostaa siis, mutta mennään toki päivä kerrallaan. Pääasia, että molemmat miehet ovat fyysisesti kunnossa ja kautta on vielä rutkasti jäljellä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Otto Virtaselle järkyttävä pettymys
- Otto Virtanen aloittaa Australian avoimissa karsinnoista
- Daniil Medvedeville parempi alku vuoteen
- Aryna Sabalenkan vuodelle vakuuttava avaus
- Nyt oli liian kova vastus Ella Haavistolle
- Ella Haavisto on mukana välierissä
- Emil Ruusuvuori jää turnauksista pois
- Ella Haavisto jatkoi vahvoja otteitaan
- Eero Vasalle lyhyt laulu Intiassa
- Ella Haavistolle upea voitto