Harri Heliövaaran kausi saa mahtavan huipennuksen
Harri Heliövaara ja Henry Patten pääsevät päättämään kautensa marraskuussa ATP Finals-turnauksessa, johon kutsutaan vain maailman terävin kärki.
ATP Finals pelataan tänä vuonna Torinossa 10.-17. marraskuuta. Kyse on eräänlaisesta kauden viidennestä grand slam-tason turnauksesta, joskin osanottajamäärä on rajattu nelinpelissä ja kaksinpelissä kahdeksaan.
Heliövaara ja Patten voittivat tällä kaudella Wimbledonin nelinpelimestaruuden. Kauden menestys on heillä muutenkin ylittänyt odotukset, kun ajatellaan, että pari aloitti yhdessä vasta keväällä.
– Torinon paikka on totta kai upea huipennus kaudelle 2024. Emme aloittaneet Henryn kanssa yhteispelejä ennen kuin huhtikuussa, mutta sen jälkeen meno on ollut hurjaa. ATP-finaalit ovat olleet mielessä Wimbledonin voiton jälkeen, mutta nyt kun paikka lopullisesti varmistui, niin olo on kyllä helpottunut. Voi nautiskella paineettomasti tämän viikon Pariisissa ja valmistautua sen jälkeen huolella kauden päätökseen. Torinon sisäkenttä ja nopeat olosuhteetkin sopivat varmasti meille, kommentoi Heliövaara Tennisliiton mukaan.
Heliövaara ja Patten pelaavat ATP Finalsissa ensimmäistä kertaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vaihtaako Jasmine Paolini hiihtoon?
- Jarkko Nieminen ilakoi tärkeästä tennisvoitosta
- Suomi voitti Hongkongin Davis Cupissa
- Eero Vasaa vietiin Hongkongissa
- Otto Virtanen avasi napakasti
- Maailmanlistan ykköseltä yllätysratkaisu
- Tässä on Carlos Alcarazin suosikki grand slam
- Suomen Davis Cup-ottelut voi katsoa ilmaiseksi
- Iiro Vasan hieno taisto ei riittänyt
- Suomen tenniskunnia yritetään pelastaa