Harri Heliövaara tylysti laulukuoroon Shanghaissa
Kuva: Harri Heliövaara tositoimissa Pekingissä 2024 (AOP)
Harri Heliövaaran urakointi ATP-turnauksessa Kiinan Shanghaissa päättyi nelinpelin avauskierrokselle.
Wimbledon-mestarit Heliövaara ja Henry Patten kohtasivat Tshekin Adam Pavlasekin ja Ranskan Jean Julien Rojerin. Ottelu oli ohi kahdessa erässä.
Ensimmäisen erän Pavlasek ja Rojer voittivat 6-4. Toisessa erässä Pavlasek ja Rojer olivat parempia 6-2.
Tulos oli Heliövaaran ja Pattenin osalta merkittävä pettymys. Olivathan he finaalissa viime viikolla Pekingissä.
Nelinpelin avausottelu piti pelata alun perin jo viikonloppuna. Taifuunista seuranneet rankkasateet siirsivät matsia kuitenkin useammalla päivällä.
LUE MYÖS:
- Tenniksen jättirahojen turnaus siirrettiin yllättäen – taustalla vakava kriisi
- Kymmenen ottelupalloa tarvittiin – Aryna Sabalenka kaatui hurjassa trillerissä
- Tenniksen rakastettu showmies lopetti uransa – virallinen vahvistus yllätti monet
- Otto Virtanen iski, kun sillä oli eniten merkitystä – vakuuttava voitto ranskassa
- Rafael Nadal pysähtyi katsomaan menneeseen – uusi kirja herätti tunteita
- Viimein se tapahtui – onko tässä jättiyllättäjän uran käännekohta?
- Yhdeksän voiton putki Shanghaissa murskaksi – espanjalaistähden hurja taistelu palkittiin
- Nilkkavaivasta kärsinyt Alexander Zverev selvisi hurjasta trilleristä Shanghaissa
- Huippulupaus otsikoiden ulkopuolelta pysäytti Jakub Mensikin – tekee hurjaa nousua
- Hurja tuhkimotarina sai karun päätöksen – hallitseva mestari jäi täysin jyrän alle Shanghaissa