Taifuuni kiusaa Harri Heliövaaraa
Wimbledon-voittaja Harri Heliövaara matkusti Pekingistä Shanghaihin, jossa pelaa ATP-nelinpelinturnauksen Henry Pattenin kanssa.
Pekingissä finaalin hävinneiden Heliövaaran ja Pattenin piti aloittaa jo viikonloppuna, mutta Shanghaissa satoi viikonloppuna taukoamatta, joten pelit siirtyivät. Taiwanin alueella riehunut taifuuni on aiheuttanut Shanghaissakin kaatosateita.
Maanantainakaan Heliövaara ja Patten eivät päässeet tositoimiin Adam Pavlasekia ja Jean-Julien Rojeria vastaan. Tiistaina ottelu pystyttäneen kuitenkin pelaamaan.
– Vastustajamme tuossa ensimmäisen kierroksen matsissa ovat siis Pavlasek/Rojer, jotka pelasivat viime viikolla Tokiossa ensimmäisen kerran yhdessä. Erittäin kokenut Rojer on tuttu vastus ja ollut pari vuotta sitten Helsingin CH-kisassa viikon verran parinanikin, mutta Pavlasekia vastaan olen pelannut vain kerran, tasan vuosi sitten Astanassa, toteaa Heliövaara blogissaan.
– Rojer taitaa verkkopelin ja on aina terrierimäisellä tsempillä liikkeellä, kun taas Pavlasek on parhaimmillaan palautuksissa ja takakentällä. Meillä on kuitenkin tuttuun tapaan ihan hyvä määrä dataa heistä olemassa, joten pelisuunnitelma on hiottu kuntoon, Heliövaara jatkaa.
LUE MYÖS:
- Aryna Sabalenka eteni finaaliin
- Otto Virtaselle hurja päänahka Talissa
- Emil Ruusuvuori sai Otto Virtaselta oppitunnin
- Aryna Sabalenka voitti puhtaalla pelillä
- Iga Swiatekin tie hyytyi tylysti
- Otto Virtanen haastaa Talissa Emil Ruusuvuoren
- Aryna Sabalenka käytännössä jatkossa
- Emil Ruusuvuori voitti Talissa
- Oskari Paldanius heti laulukuoroon Talissa
- Iga Swiatek koki yllätystappion